Hallituksen toimintakertomus

Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani selvsti edellisvuodesta

Bittiumin tammi–joulukuun 2015 jatkuvien toimintojen liikevaihto kasvoi 7,8 prosenttia 56,8 miljoonaan euroon (liikevaihto 52,7 miljoonaa euroa, vuonna 2014). Liikevaihdon kasvu syntyi ennen kaikkea erikoisterminaaleista ja muista viranomaistuotteista sek erikoisterminaaleihin liittyvist tuotekehityspalveluista.

Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 13,1 miljoonaa euroa (14,1 miljoonaa euroa, vuonna 2014), joka syntyi posin taktiseen tiedonsiirtoon tarkoitetun jrjestelmn tuotetoimituksista Suomen Puolustusvoimille ja vastaavan pienen pilottijrjestelmn toimituksesta ulkomaiselle asiakkaalle, sek lisksi muiden viranomaiskyttn tarkoitettujen tuotteiden toimituksista. Tuotepohjaisen liikevaihdon aleneminen edellisvuodesta johtui Suomen Puolustusvoimille tehtyjen tuotetoimitusten vhentymisest.

Liikevoitto jatkuvista toiminnoista oli 2,3 miljoonaa euroa (liikevoitto 0,8 miljoonaa euroa, vuonna 2014, sislten 1,1 miljoonaa euroa TerreStar-yhtiiden saneerausprosessiin liittyvi kertaluonteisia tuottoja ja yhteens noin 0,6 miljoonan euron kertaluonteiset kulut, jotka aiheutuivat Wireless-liiketoimintasegmentin henkilstvhennyksist ja SafeMove-liiketoiminnan hankintaan liittyvist kuluista). Liikevoitto sislt 0,4 miljoonaa euroa yhtin nimenmuutokseen liittyvi kuluja. Liiketuloksen paraneminen oli sek liikevaihdon kasvun, ett hieman tavanomaista korkeamman myyntikatteen ansiota.

Tss hallituksen toimintakertomuksessa raportoitavat jatkuvat toiminnot sisltvt aikaisemmin raportoidun Wireless-liiketoiminnan jakonsernitoiminnot, ja 1.7.2015 myyty Automotive-liiketoiminta raportoidaan lopetettuna toimintona. Kassavirtaa koskevat luvut sisltvt sek jatkuvat ett lopetetut toiminnot.

Elektrobit Oyj:n nimenmuutos Bittium Oyj:ksi astui voimaan 1.7.2015. Tss hallituksen toimintakertomuksessa yhtist kytetn nime Bittium mys tapahtumissa ennen yhtin nimenmuutosta.